Irjala: Päästöistä resurssiksi – mitä Kristiinankaupunki voi oppia Norjan CCU- ja CCS-työstä

Huhtikuussa Business Kristinestad osallistui Business Finlandin järjestämälle delegaatiomatkalle Norjaan. Matkan teemana olivat CCU ja CCS – hiilidioksidin talteenotto, hyödyntäminen ja varastointi. Oslossa Suomen suurlähetystössä järjestetty seminaari kokosi yhteen suomalaisia ja norjalaisia toimijoita aiheen ympärille, joka on nopeasti siirtymässä teknisestä tulevaisuusvisiosta käytännön teolliseksi toiminnaksi.

Suomalaisessa delegaatiossa oli laaja ja monipuolinen joukko: Business Finlandin ja Business Kristinestadin lisäksi mukana olivat muun muassa Gasgrid Finland, Metsä Group, Outokumpu, Tampereen Energia, Westenergy sekä useita satamia ja teollisuusalueita.

Matkan aikana kävi nopeasti selväksi, että CCS ei ole enää vain ilmastopolitiikkaa tai pitkän aikavälin tavoitetta. Se on myös teollista kilpailukykyä, uusia arvoketjuja, logistiikkaa, satamien kehittämistä, rahoitusta ja alueellista elinvoimaa. Toisin sanoen juuri niitä kysymyksiä, jotka ratkaisevat, jäävätkö pienemmät teollisuuskaupungit sivuun vai pääsevätkö ne aktiivisesti mukaan vihreään siirtymään.

Norja näyttää, miten arvoketjut rakennetaan

Norjassa CCS:n kehittämistä on tehty määrätietoisesti jo pitkään. Tärkein esimerkki tästä on Longship, Norjan merkittävimpiä hankkeita, joka kattaa hiilidioksidin talteenoton, kuljetuksen ja pysyvän varastoinnin. Seminaarissa korostui, että onnistuminen edellyttää useiden kokonaisuuksien etenemistä yhtä aikaa: talteenottoa teollisuuslaitoksissa, kuljetusratkaisuja, terminaaleja, varastointikapasiteettia sekä toimivia ja pitkäjänteisiä kaupallisia malleja.

Jos jokin näistä puuttuu, lopputuloksena on helposti teknologiaa, joka jää paperille. Ja kuten seminaarissa todettiin, maailmassa on jo aivan riittävästi piirustuspöytiä.

Merkittävä asia Suomelle on myös se, että Norjan ja Suomen välillä on solmittu kahdenvälinen CCS-yhteistyötä koskeva sopimus. Tämä mahdollistaa hiilidioksidin rajat ylittävän kuljetuksen Suomesta Norjan varastointiratkaisuihin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että CCS ei ole Suomelle enää pelkkä teoreettinen vaihtoehto.

Vaikka Suomella ei ole Norjan kaltaisia geologisia varastointimahdollisuuksia, maa voi nousta vahvaksi toimijaksi hiilidioksidin talteenotossa, hyödyntämisessä, välivarastoinnissa, kuljetuksessa ja teollisessa jatkojalostuksessa.

Oslon esimerkki tekee CCS:stä konkreettista

Yksi seminaarin konkreettisimmista esimerkeistä tuli Oslosta, Hafslund Celsion Klemetsrudin waste-to-energy -laitokselta. Laitos tulee talteenottamaan noin 350 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa, jopa 90 prosentin talteenottoasteella. Noin puolet tästä hiilidioksidista on biogeenistä, mikä tarkoittaa, että hanke tuottaa myös aidosti hiilidioksidin poistamista, ei ainoastaan päästövähennyksiä.

Tavoitteena on toimittaa ensimmäiset talteen otetut hiilidioksidierät vuonna 2029.

Tämä tekee kokonaisuudesta erityisen kiinnostavan Kristiinankaupungin ja Etelä‑Pohjanmaan kaltaisille alueille. Vaikka teollinen rakenne ei ole sama kuin Oslossa, meillä on paljon merkittäviä palasia: energiahankkeita, satamalogistiikkaa, bioekonomiaa, maataloutta, erilaisten sivuvirtojen hyödyntämistä sekä nopeasti kasvava keskustelu vedystä, metanolista, biokaasusta ja biogeenisestä hiilidioksidista.

Hiilidioksidia ei siis tarvitse nähdä vain ongelmana, joka pitää poistaa – siitä voi tulla myös raaka-ainetta uusille teollisille prosesseille.

Kristiinankaupungilla on aito rooli tässä kokonaisuudessa

Kristiinankaupungin näkökulmasta CCU ja CCS eivät tarkoita sitä, että Norjan malli pitäisi kopioida sellaisenaan. Se olisi suurin piirtein yhtä järkevää kuin fjordin rakentaminen Pohjanmaalle vain siksi, että norjalaisilla sellaisia on.

Sen sijaan olennaista on oppia siitä, miten Norjassa rakennetaan toimivia kokonaisuuksia.

Kristiinankaupungilla on useita vahvuuksia, jotka tekevät alueesta relevantin osan tätä keskustelua, esimerkiksi sijaintimme rannikolla ja yhteys satamiin ja energiainfrastruktuuriin. Alueella on jo vahva ja kasvava profiili vihreässä teollisuudessa, bioekonomiassa ja kiertotaloudessa. Työtä tehdään aktiivisesti vedyn, metanolin, biokaasun ja uusien teollisten investointien parissa.

Lisäksi Business Kristinestadilla on selkeä rooli toimijana, joka voi koota yhteen yritykset, energiayhtiöt, tutkimustoimijat, maanomistajat ja julkisen sektorin uudet arvoketjut mielessä pitäen.

Erityisen kiinnostava näkökulma liittyy biogeeniseen hiilidioksidiin ja sen jatkojalostukseen. Metanolintuotanto, synteettiset polttoaineet, kasvihuonetuotanto, elintarviketeollisuus, kylmäketjut ja monet kiertotalouteen perustuvat teolliset ratkaisut voivat antaa talteen otetulle CO₂:lle uuden arvon. Tällöin kysymys ei ole vain siitä, miten päästöjä vähennetään, vaan siitä, miten aiemmista sivuvirroista syntyy uutta liiketoimintaa.

Satamat ja logistiikka ratkaisevassa asemassa

Seminaarissa korostui vahvasti myös se, että hiilidioksidin kuljetus on oma teollinen kokonaisuutensa. Esityksissä käsiteltiin muun muassa merikuljetuksia, terminaaliratkaisuja, nesteytettyä CO₂:ta ja yhteyksiä Norjan mannerjalustan varastointialueille. Aker BP ja Höegh Evi esittelivät ratkaisuja, joissa hiilidioksidi kerätään, puhdistetaan, nesteytetään, välivarastoidaan ja kuljetetaan pysyvään varastointiin merelle.

Tämä on erityisen relevanttia suomalaisille rannikkokaupungeille. Jos Suomi haluaa liittyä pohjoismaiseen CCS-arvoketjuun, tarvitaan paikkoja, joissa CO₂ voidaan kerätä ja käsitellä tehokkaasti ennen jatkokuljetusta. Satamat ja niihin kytkeytyvät teollisuusalueet nousevat tässä keskeiseen rooliin.

Kaikkien toimijoiden ei tarvitse olla jättimäisiä teollisia keskuksia. Tulevaisuudessa joustavuus, valmius maankäyttöön, yhteistyökyky ja älykäs logistiikka voivat olla yhtä ratkaisevia kuin koko.

Teknologia toimii – liiketoimintamallin on myös toimittava

CCS ei ole vain tekninen kysymys. Seminaarissa useat teknologiatoimittajat, kuten SLB Capturi, Aker Solutions ja Ocean GeoLoop, esittelivät valmiita ja modulaarisia talteenottoratkaisuja eri teollisuudenaloille, aina jätteenpoltosta bioenergiaan ja prosessiteollisuuteen.

Samalla painotettiin vahvasti sitä, että ilman toimivaa liiketoimintamallia teknologia ei riitä. Tarvitaan maksavia asiakkaita, pitkäaikaisia sopimuksia, julkista tukea, selkeää sääntelyä ja toimivia markkinoita hiilidioksidin poistamiselle tai vähähiiliselle tuotannolle.

Hafslund Celsio toi esiin, miten ratkaisevaa on ollut carbon removal -sopimusten solmiminen esimerkiksi Frontierin ja Microsoftin kanssa. Tulevaisuuden ilmastoratkaisujen taustalla eivät siis ole vain insinöörit, vaan myös juristit, rahoittajat, kunnat ja projektipäälliköt, joilla on poikkeuksellisen hyvä kokouskestävyys.

Mitä tämä tarkoittaa meille jatkossa?

Norjan-matka toi Business Kristinestadille useita selkeitä johtopäätöksiä.

Ensinnäkin CCU ja CCS on nähtävä osana laajempaa teollista ekosysteemiä. Ne kytkeytyvät energiaan, vetyyn, biokaasuun, bioekonomiaan, satamakehitykseen ja uusiin investointeihin.

Toiseksi on tärkeää ymmärtää, millaista hiilidioksidia alueella syntyy. Biogeeninen CO₂ bioenergiasta, maatalouden sivuvirroista tai biokaasutuotannosta voi olla erityisen kiinnostavaa, koska se voidaan yhdistää hiilidioksidin poistamiseen tai uusien tuotteiden valmistukseen.

Kolmanneksi Kristiinankaupungin on syytä asemoitua ajoissa. Tämä ei tarkoita lupausten antamista ennen kuin arvoketjut ovat valmiita, vaan aktiivista mukanaoloa keskusteluissa, yhteistyön rakentamista ja sen varmistamista, että alue tunnetaan ja huomioidaan, kun tulevia hankkeita, piloteja ja rahoitusohjelmia suunnitellaan.

Kristiinankaupunki testialustana seuraavalle askeleelle

Kristiinankaupunki on jo ottanut askelia kohti vihreän siirtymän, kiertotalouden ja teollisen uudistumisen profiilia. CCU ja CCS sopivat luontevasti tähän kehitykseen – erityisesti silloin, kun keskitytään siihen, mikä alueelle on realistista.

Kristiinankaupunki voi toimia testialustana, koordinoijana ja mahdollistajana uusille teollisille yhteistyömalleille. Norjan kokemus osoittaa, että onnistuminen vaatii rohkeutta, pitkäjänteisyyttä ja tiivistä yhteistyötä julkisen sektorin, yritysten ja sijoittajien välillä. Se osoittaa myös, että ne alueet, jotka ymmärtävät arvoketjut varhain, saavat etumatkaa.

Kristiinankaupungin näkökulmasta kysymys ei siis ole siitä, ovatko CCU ja CCS “meitä varten” kapeassa teknisessä mielessä. Oleellisempi kysymys on: minkä roolin haluamme ottaa, kun Pohjoismaat rakentavat seuraavan sukupolven hiilidioksidiarvoketjuja?

Työ alkaa siitä. Ei yrittämällä olla suurin, vaan olemalla riittävän ennakoiva, riittävän konkreettinen ja riittävän yhteistyöhakuinen ollakseen relevantti. Se on – uskokaa tai älkää – edelleen varsin toimiva kehitysstrategia.